Select   language:

Toimarin kynästä,

Kerrataanpa jälleen kuluneen kauden tapahtumia. Koronapandemia antoi periksi ja ihmisten liikkuminen vapautui pariin edelliseen kauteen verrattuna. Kustannusten nousu mm. Ukrainan tilanteen takia vaikutti omalta osaltaan kesän tekemisiin samoin kuin alkukesän varsin viileä sää. Tämä on näkynyt myös golfkentillä, kun kierrosmäärät ovat kauttaaltaan hieman pudonneet. Meillä pudotusta oli -15 %.  

Kalajoki Golfissa jäsenmäärä oli 972. Uusia jäseniä on liittynyt v. 2022 tähän mennessä 92. Poistumaa on kuitenkin jonkin verran enemmän, joten jäsenmäärä putosi 32:lla.

Kausi avattiin toukokuun puolivälissä. Kentän viheriöt olivat talvehtineet hyvin ja kun 14.5. saatiin kenttä auki, pelaajia odotti hienossa kunnossa olevat viheriöt. Toisen kerran talven ajaksi kaikkien viheriöiden suojana olleet muovipeitteet olivat jälleen tehneet tehtävänsä. ISO KIITOS kuuluu kentänhoidolle. Risto, Mikko, Pauli ja kesäapurit tekivät jälleen kentän loistavaan pelikuntoon. Homma toimii, kun tiedetään mitä tehdään ja pidetään hoitokalusto kunnossa. Tälläkin kaudella osakkaat, jäsenet ja vieraspelaajat ovat päässeet nauttimaan pelaamisesta huippuolosuhteissa koko kesän.

Pelaaja Ensin -palautekyselyiden perusteella vieraspelaajat ovat jälleen kerran arvostaneet Kalajoki Golfin ykköseksi Suomessa jo kolmatta vuotta peräkkäin. Kyselyssä arvioidaan koko toimintaa kuten kentän kuntoa, palvelua, tunnelmaa jne. Näissä kaikissa olemme vuodesta toiseen onnistuneet. Jäsenpalautteissa olimme kesän jälkeen top-15:ssä.

Pelikauden päättymistä odotellessa lokakuun 1. päivän Syysscramble-kisaan tuli kenttä lähes täyteen eli 124 pelaajaa. Talvi tekee kuitenkin tuloaan, joten la 8.10. kisakausi päättyy. Kentällä tehdään muutamia pikku remontteja, kuten mm. 11. ja 17. väylien väliin tehtävä lammen ylikulku. Viheriöt tullaan suojaamaan talven ajaksi. Ne peitetään loka-marraskuun vaihteessa, kunhan sää on siihen otollinen. Tavoitteena on, että keväällä kauden alkaessa viheriöt ja koko kenttä on taas loistokunnossa.

Tämän kauden päätteeksi jään pois toimitus- ja toiminnanjohtajan tehtävistä. Haluan kiittää kaikkia Teitä kuluneista 14 vuodesta, jonka ajan olen toimessa ollut. Syksyllä 2008 alkaneeseen matkaan mahtuu valtava määrä hienoja hetkiä.

KIITOS KAIKILLE, PYSYTÄÄN TERVEINÄ JA OLLAAN YLPEITÄ OMASTA KENTÄSTÄMME😊

-Esa⛳

Ota yhteyttä