Select   language:

Toimarin kynästä,

Kerrataanpa jälleen kuluneen kauden tapahtumia. Koronapandemia on edelleen vaikuttanut ihmisten arkeen. Golf on toista vuotta selvinnyt koronasta hyvin. Jäsenmäärä valtakunnassa on kasvanut edelleen. Laji on saanut myös mukavasti näkyvyyttä mm. TV:ssä, kun huippupelaajamme maailmalla ovat menestyneet hienosti.

Meillä Kalajoki Golfissa jäsenmäärä on viimevuotisella tasolla eli hieman yli tuhat jäsentä. Uusia jäseniä on liittynyt v. 2021 tähän mennessä 101. Poistumaa on kuitenkin saman verran, joten jäsenmäärä ei juurikaan muuttunut.

Pelimaksuihin tehtiin tälle kaudelle iso muutos, kun osakkeenomistajien ns. ”pakkovastike” poistettiin. Muutos otettiin hyvin vastaan ja ehkä pienistä ennakkopeloista huolimatta muutos on mennyt hallituksen laatimien ennakko-odotusten mukaisesti. Kausimaksut, vuokrapelioikeudet ja greenfee-myynti on hyvällä tasolla. Taloudellinen tulos tältä kaudelta on oikein hyvä.

Kauden avaamista hidasti kylmä toukokuun alku. Kentän viheriöt olivat talvehtineet hyvin ja kun 12.5. saatiin kenttä auki, pelaajia odotti hienossa kunnossa olevat viheriöt. Talven ajaksi viheriöiden suojana olleet muovipeitteet olivat tehneet tehtävänsä. Kiitos kuuluu taas kerran kentänhoidolle, Risto, Mikko, Pauli ja kesäapurit tekivät jälleen kentän loistavaan pelikuntoon. Taas kerran osakkaat, jäsenet ja vieraspelaajat ovat päässeet nauttimaan pelaamisesta huippuolosuhteissa.

Pelaaja Ensin -palautekyselyiden perusteella vieraspelaajat ovat jälleen kerran arvostaneet Kalajoki Golfin ykköseksi Suomessa. Kyselyssä arvioidaan koko toimintaa kuten kentän kuntoa, palvelua, tunnelmaa jne. Näissä kaikissa olemme onnistuneet. Jäsenpalautteissakin olimme kesän jälkeen top-10:ssä. Noin puolet jäsenistä sai kyselyn heinäkuun lopulla ja nyt syys-lokakuun vaihteessa lähetetään kyselyn toinen osa muille jäsenille.

vieraspalaute
jäsenpalaute

Kierroksia on pelattu viimevuotiseen malliin. 2020 ennätysvuoden kierrosmääristä olemme olleet hieman edellä. Lokakuun sää määrittelee, lyödäänkö viime vuoden 23 tuhatta kierrosta rikki.

Pelikauden päättymistä odotellessa lokakuun 2. päivän Syysscramble-kisaan tuli kenttä täyteen eli 144 pelaajaa. Talvi tekee kuitenkin tuloaan. Kentällä tehdään muutamia pikku remontteja kuten 10. väylän tiipaikan uusiminen. Lokakuun alussa aloitetaan viheriöiden huoltotyöt. Viheriöt tullaan suojaamaan talven ajaksi, jolla tavoitteena on, että keväällä kauden alkaessa viheriöt ja koko kenttä on taas loistokunnossa.

Pelit jatkuvat vielä olosuhteiden salliessa. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia Teitä, jotka olette vaikuttaneet tämän kauden onnistumiseen.

KIITOS KAIKILLE, PYSYTÄÄN TERVEINÄ JA OLLAAN YLPEITÄ OMASTA KENTÄSTÄMME😊

Esa Takala

Ota yhteyttä