fi

KAUSI ALKAA OLLA PAKETISSA…

Sääennuste viikolle 45 näyttää vielä mukavalta syyskeliltä, joten Par73-kentän pelaaminen on edelleen mahdollista. Toki edetään säävarauksella päivä kerrallaan, mutta ilman pysyessä reilusti plussan puolella viheriöt on pelattavissa vielä isänpäivänä eli su 8.11. asti. Näin toteutuu myös vanha mainoslauseemme ”Äitienpäivästä Isänpäivään”.

Klubi palvelee rajoitetusti tämän viikon. Sieltä löytyy kahvia, pullaa ja jotain virvokkeita. Myös ProShopin huimat syystarjoukset on voimassa. Shopin ”black friday” jatkuu koko marraskuun rajoitettujen aukioloaikojen puitteissa.

Maanantaina 9.11. liput viheriöiltä poistetaan ja valmistelemme viheriöalueiden suojaamisen talven ajaksi. Maanantaina suljetaan etuysi kokonaan, koska sähköyhtiö aloittaa sähkölinjojen purkutyöt, joka vaikuttaa koko etuysin alueella. Nyt myös 4. väylän sähkötolppa poistuu häiritsemästä avauslyöntiä.

Mikäli olosuhteet antaa mahdollisuuden, takaysi varustetaan ns. ”talvilipuilla” ja siten pelattavissa ma 9.11. alkaen. Pakkanen tietenkin sulkee myös siellä pelaamisen.

Harjoitusviheriöt ja Par3 -kenttä onkin ollut jo suljettuna jonkin aikaa.

Rangella voi käydä edelleen treenaamassa muistaen että lyönnit vain matoilta. Ilmoitamme myöhemmin, milloin palloautomaatti suljetaan.

Kiitos kaikille asiakkaille kuluneesta kaudesta. Kuten jo aikaisemminkin kirjoittelin… onpahan ollut kesä!!!

Terveisin,
Esa Takala
toimitusjohtaja

Ota yhteyttä