Vuonna 2019 jäsenmäärä laski jälleen hieman edellisestä vuodesta. Jäseniä oli (31.8.2019) 959, kun vuonna 2018 jäseniä oli 998. Syksyn aikana seuraan liittyi vielä muutama uusi jäsen.
Käytössä olivat harjoitusalueet, 18 reikäinen täysimittainen kenttä sekä par3 -kenttä. Seuramme on toiminut hyvässä yhteistyössä Hiekkasärkät Golf Oy:n kanssa.
HALLINTO
Johtokuntaan kuuluivat puheenjohtajana Eljas Rantala, varapuheenjohtajana Jouni Anttila, sihteeri Laura Liias sekä jäseninä Matti Ojala, Pirjo Kortesoja, Rauha Ojala, Antti Jutila, Tapani Reinikainen, Janne Mustonen, Krista Palola ja Risto Riipinen. Johtokunta kokoontui vuoden aikana neljä kertaa. Seuran toiminnanjohtajana toimi Esa Takala, kapteenina Jarmo Simonen ja ladykapteenina Leila Simonen.
Syyskokouksen päättämät toimikunnat ja johtokunnan hyväksymät jäsenet kaudelle 2019 olivat seuraavanlaiset;
Kilpailutoimikunnan jäsenet olivat puheenjohtaja Tapani Reinikainen, Leila Simonen, Jarmo Simonen, Matti Ojala, Risto Riipinen sekä Esa Takala.
Koulutus- ja nuorisotoimikunnan jäsenet olivatpuheenjohtajaAntti Jutila, Krista Palola, Miikka Joensuu ja Pentti Turpeinen.
Kenttätoimikunta toimi Hiekkasärkät Golf Oy:n alaisuudessa, kuten aikaisempina vuosinakin. Toimikunnassa toimivat Jarmo Simonen pj, Risto Lavander, Mikko Siipola, Pekka Kujala sekä Esa Takala.
Klubi- ja naistoimikunta; puheenjohtaja toimi Tarja Reinikainen. Muut toimikunnan jäsenet olivat Leila Simonen, Seija Kaila, Laura Liias, Hannele Rantala, Mervi Kangaskortet ja Pirjo Nuottimäki. Uutena jäsenenä Marika Ojala. Ella Lehto kunniajäsenenä.
Tiedotustoimikunta; Eljas Rantala pj, Esa Takala ja Laura Liias.
Senioritoimikunta; puheenjohtajana toimi Soile Lindelä. Muut jäsenet olivat rahastonhoitaja Rauha Ojala, talkoovastaava Veli Saari, Kari Löfbacka, Raimo Syrjälä, Hannele Latvakoski ja Aulis Lehto kunniajäsenenä.
Sääntö- ja tasoitustoimikunta; puheenjohtaja Hannu Savikangas, Pirjo Kortesoja, Jarmo Simonen, Jarmo Ainali sekä Esa Takala.
Seuran kevätkokous pidettiin 16.4.2019 Kalajoen golfklubilla, osallistujia oli 27 henkeä. Syyskokous pidettiin 26.11.2019 myösKalajoella klubiravintolan tiloissa ja paikalla oli 19 seuran jäsentä.
Pohjois-Suomen alueen golfseurat pitivät kokouksen syksyllä Nivalassa. Kevään kokousta ei tänä vuonna pidetty.
Seuran pitkäaikaiset kapteenit Leila ja Jarmo Simonen ovat päättäneet luopua tehtävistään kauden 2019 lopussa. Johtokunta on valinnut 1.1.2020 alkaen kapteeniksi Tapani Reinikaisen ja ladykapteeniksi Tarja Reinikaisen.
JÄSENMÄÄRÄ, KURSSITUS SEKÄ TOIMIKUNTIEN TOIMINTA
Jäsenistössä tapahtui edelleen pientä vähentymistä. Uusia jäseniä seuraan liittyi kaikkiaan 82, josta osa liittyi jäseneksi 31.8.2019 jälkeen. Aikuisjäsenille jäsenmaksu oli vuonna 2019 90 euroa ja 12.8. alkaen 50 euroa. Junioreiden (alle 18v.) jäsenmaksu oli 25 euroa. Kesän aikana järjestettiin erilaisia tapahtumia, joissa houkuteltiin uusia harrastajia lajin pariin. Opetustoiminnasta kesän aikana vastasi Pro Krista Palola.
Talven 2018-2019 aikana kaikilla seuramme jäsenillä oli mahdollisuus harjoitella lajia Ylivieskan Tennishallilla kolmena päivänä viikossa. Talvelle 2019-2020 on tulossa sellainen muutos, että Ylivieskan Tennishallin vuoroja on enää kaksi. Lisäksi saamme yhden vuoron Kalajoelle Event Park Arenalle.
Senioritoimikunta
Toimikunta kokoontui ensimmäisen kerran 21.3. suunnittelemaan kauden kisakalenteria. 2.10.2019 käytiin läpi kesän tapahtumia ja vähän mietittiin jo ideoita tulevalle kaudelle 2020.
Muutoksena edelliseen vuoteen, että miehet pelaisivat viikkokisat siniseltä tiiltä. Halutessaan yli 70v. voivat pelata edelleen punaiselta tiiltä. Lisäksi toimikunta lähti kokeilemaan pari iltakisaa, tarkoituksena saada senioritoimintaan työssäkäyviä senioreita. Tämä kokeilu ei tuonut toivottua tulosta.
Viikkokisoja pidettiin 13 kertaa ja niissä osallistujia oli keskimäärin 40 per kilpailu. Kilpailuissa palkittiin paras nais- ja miespelaaja lahjakortein. Lisäksi arvottiin kahvipaketteja ja muita arpapalkintoja.
Kuukauden virallisia kilpailuja pidettiin 5 kertaa, osallistujia niissä keskimäärin 40 hlö kilpailu. Kuukauden virallisissa kisoissa palkittiin 3 naista ja 3 miestä lahjakortein. Lisäksi arvottiin kahvipaketteja ja muita arpapalkintoja.
Seuran mestaruuskilpailut 70-80 vuotiaille pelattiin yksipäiväisenä viikolla, erillään seuran muista mestiksistä. Mukana oli 21 henkeä.
5-seuran ottelun voitti jälleen Kalajoki pistein 1737. Kokkola oli toinen 1709 pisteellä, Lappajärvi kolmas 1673, Pietarsaari neljäs 1672 ja Nivala viides 1653 pisteellä.
Oulu-Kalajoki seuraottelun 1. osakilpailu pelattiin Kalajoella 11.6. Osallistujia KlG:sta oli 39. 2. osakilpailu oli sitten 26.8. Oulussa, jonne teimme matkan syysretken merkeissä. KlG:sta osallistujia lähti 29. Voiton vei tällä kertaa Oulu.
SGS Aluetourin kisoissa seuraamme edusti 4 naista ja 8 miestä. Joroisten Kartano Golfissa 7.9. pidettyyn finaaliin kutsun sai meiltä kaksi pelaajaa. Naisista Pirjo Nuottimäki, joka sijoittui hienosti 4. ja Tapani Ylimaunu, joka oli 14.
Senioreiden Pohjois-Suomen SCR-Tourin 1. osakilpailu järjestettiin Kalajoella 2.6. Osallistujia oli mukavat 70. KlG:n jäsenistä parhaiten pärjäsi Pirjo Kortesoja ollen 2. N50 -sarjassa.
Eläkeliiton mestaruuskilpailut 2019 pelattiin Kalajoella 1.8. Samalla ratkottiin piirien välinen mestaruus, jonka voitti Kalajoki.
Kauden viimeisessä virallisessa kilpailussa palkittiin kauden paras pelaaja Esko Heikkisen suunnittelemalla kiertopalkinnolla. Tuloksiin huomioitiin 3 parasta pistebogeytulosta kuukauden virallisista kilpailuista. 2019 kauden voittaja 118 pisteellä oli itse kiertopalkinnon tekijä Esko Heikkinen. Toiseksi tuli Jouni Pahkasalo 104 pisteellä ja kolmanneksi Martti Kemppainen 103 pisteellä. Viime vuoden tapaan palkittiin myös eniten pisteitä kerännyt nainen ja mies. Tuloksiin huomioitiin 10 parasta viikkokisatulosta. Naisten voittaja oli Rauha Ojala 354 bogeypisteellä ja miehistä Raimo Nikula 340 pisteellä.
Synttärikisoissa palkitsimme 70 ja 80 vuotiaita aktiivisesti mukana olevia pelaajia pikarein ja ruusuin.
9.11. pidetyssä Puurojuhlassa palkittiin vuoden senioripelaajaksi Jouni Pahkasalo.
Talkootöihin, ympäristön siistimiseen, makkaran paistoon, jälkien paikkaamiseen väyliltä, valvonta ja tuomari tehtäviin on seniorit osallistuneet erittäin aktiivisesti.
Koulutus- ja junioritoimikunta
Kaudelle 2019 asetettiin tavoitteeksi seuran junioritoiminnan tunnetuksi tekeminen ja kävijämäärän kasvattaminen. Tavoitteisiin päästiin. Heinäkuun helteisimpinä torstaina pieniä golfaajan alkuja pelmahti treenaaman niin paljon, ettei ohjaajien huomiota riittänyt millään kaikille sitä kaivanneille. Onnistuneen kauden jälkeen on odotettavissa, että kiinnostus junnugolfiin tulee lisääntymään ja samalla olisi erittäin tärkeää saada mukaan uusia ohjaajia.
Junnutreeneissä kävijöiden vakiintui 8-10 pelaajaan viikossa. Useampaan otteeseen kävijöitä oli kuitenkin parisen kymmentä ja tuolloin harjoitusalueelle mahtuminen vaati luovia ratkaisuja. Kilpajunnut harjoittelivat enimmäkseen itsenäisesti siksi heidän harjoituskertansa eivät näy junnutreenien.
Junioreiden kesätreeni aloitettiin 9.5. ja viimeiset varsinaiset harjoitukset pidettiin 12.9., mutta viikkoa myöhemmin kokoonnuttiin päättäjäistunnelmissa. Juniorien kausi päättyi temppurataan, jonka varrella golfin oli tarkoitus näyttää ja tuntua vähän erilaiselta.
Alla olevassa taulukossa junioriohjaajien kaudella 2019 tavoittamat juniorit.
Tapahtuma | Kävijöitä |
Torstain junnutreenit | 147 |
Ohjaajien vierailut Kalajoen kouluilla | 560 |
Ohjaajien vierailut Ylivieskan kouluilla | 300 |
Kalajoen koululaisia vieraana klubilla | 230 |
Kalajoki Akatemian Talvi- ja Syyspeuhut | 650 |
Tavoitettuja junnuja yhteensä | 1887 |
Seuraa kilpatasolla edustivat Sara Palola, Konsta Jutila ja Tuomas Törnvall. Sara kävi hakemassa voiton Virpiniemen Challenge Tourin osakisasta. Konsta voitti Future Tourin 16 -vuotiaiden poikien sarjan ja sijoittui Pohjanmaan Future kiertueella kolmanneksi. Kokkolassa Konsta ja Tuomas jättivät muille vähän jaettavaa, kun Tuomas vei voiton Challenge Tourin osakilpailussa. Tuomas nappasi kolmannen sijan Nivalan Challenge Tour koitoksessa. Reissuillaan Etelä-Suomen osakilpailuihin Tuomas rohmusi pisteitä niin, että hän ylsi koko kiertueella sijalle 28.
19.5. Järjestettiin yhdessä klubi- ja naistoimikunnan kanssa Avoimet ovet. Riehassa oli lätyn ja makkaran paistoa sekä välinekirpputori. Tuotto käytettiin junioreiden hyväksi.
19.-20.6. järjestettiin jälleen 24h juniorgolfille -tapahtuma, jolla kerättiin 970 € junioritoimintaan.
Seuran pro Krista Palola ja junnuohjaajat Pentti Turpeinen, Antti Jutila, Tuomas Törnvall ja Miikka Joensuu ovat järjestäneet matalankynnyksen lajiin tutustumisia yhteistyössä alueen koulujen ja Kalajoki Akatemian kanssa. Rangella vieraili koululaisryhmiä touko- ja syyskuussa Pohjankylän, Rahjan sekä Raumankarin koulusta. Lisäksi Arteman liikuntapäivänä opiskelijoita opastettiin lajin saloihin.
Kilpailutoimikunta
Kilpailuja järjestettiin kentällämme kaiken kaikkiaan 63 ja niihin osallistui yhteensä 3743 pelaajaa, joista vieraspelaajien osuus oli 982. Osallistujien määrä nousi edellisvuodesta noin 120.
Seuran lyöntipelimestaruudet ratkottiin 16.-18.8.2019 (Seniorit 70-80v. 14.8.).
Seuramme mestarit kaudella 2019 ovat seuraavat:
Miesten A-sarja 54 reikää
1. Niko Anttiroiko 236
2. Tuomas Törnvall 238
3. Antti Jutila 246
Miesten Lyöntipeli HCP 36 reikää
1. Jouni Anttila 144
2. Jarmo Ainali 144
3. Tapani Reinikainen 145
Naisten Lyöntipeli SCR 36 reikää
1. Pirjo Kortesoja 163
2. Sara Palola 171
3. Tuija Kristiansson 172
Naisten Lyöntipeli HCP 36 reikää
1. Soile Lindelä 139
2. Virve Hämäläinen 142
3. Tuija Kristiansson 144
Naisten Lyöntipeli SCR 50v. 36 reikää
1. Pirjo Kortesoja 163
2. Tuija Kristiansson 172
3. Virve Hämäläinen 178
Naisten Lyöntipeli SCR 60v. 36 reikää
1. Soile Lindelä 187
2. Hannele Latvakoski 204
3. Anna-Liisa Vesterinen-Ojanperä 204
Naisten Lyöntipeli SCR 70v. 18 reikää
1. Pirkko Änkilä 92
2. Rauha Ojala 97
3. Raija Kemppainen 109
Miesten Lyöntipeli SCR 50v. 36 reikää
1. Pasi Koskinen 167
2. Jarmo Saari 172
3. Ari Maunumäki 173
Miesten Lyöntipeli SCR 60v. 36 reikää
1. Tapani Ylimaunu 173
2. Jouni Pahkasalo 173
3. Jarmo Simonen 174
Miesten Lyöntipeli SCR 70v. 18 reikää
1. Raimo Syrjälä 84
2. Heikki Junnikkala 92
3. Erkki Oja 93
Miesten Lyöntipeli SCR 80v. 18 reikää
1. Uolevi Palola 99
2. Matti Himanka 104
3. Heikki Räihälä 109
Reikäpelit: A-sarja eli suora (SCR) reikäpeli, jossa naiset pelasivat siniseltä tiiltä ja miehet valkoiselta. Voittaja oli Niko Anttiroiko, vastustajanaan Tuomas Törnvall.
B-sarja eli tasoituksellinen (HCP) reikäpeli, naiset ja juniorit punaiselta tiiltä ja miehet keltaiselta. Voiton vei Esa Lauri vastustajanaan Markku Tuura.
Osallistujia SCR -sarjassa oli 11 pelaajaa ja HCP -sarjassa 8 pelaajaa. Reikäpelit pelattiin yhden viikonlopun aikana 10.-11.8.2019.
Pirjo Kortesoja edusti jälleen seuraamme seniorinaisten maajoukkueessa N50 -sarjassa.
Niina Liias jatkoi uraansa golfammattilaisena pelaten LET:n ja LETAS:n kisoja. Niinan uran paras tulos tuli hänen voittaessa Ranskassa pelatun LETAS -kiertueen finaalikilpailun, ja näin ollen päästen suoraan LET:n viimeiseen karsintavaiheeseen.
Kansallinen edustuspelaaminen:
Pirjo Kortesoja: Finnish Senior Tour, senioreiden SM-Reikäpelit ja -Lyöntipelit
Bettiina Törmänen: Finnish Tour, Finnish Amateur Championship, SM-Lyöntipelit
Niina Liias: Finnish Tour
Jarkko Koski-Vähälä: SM-Lyöntipelit
Tuomas Törnvall: Finnish Junior Tour, Junior Challenge Tour, junioreiden SM-Reikäpelit ja Lyöntipelit
Sara Palola: Junior Challenge Tour
Konsta Jutila: Junior Future Tour, Junior Challenge Tour ja Finnish International Junior Championship
Konsta Jutila (12v.) oli hienosti 3. Pohjanmaan Future Tourin P16 -sarjan kokonaistilastossa.
Perinteinen seuraottelu ”kylätappelu” KlG vs. NSG pelattiin 20. kerran 21.-22.9. KlG vei jälleen pidemmän korren lukemin 23 – 9.
Perinteistä Yleisten miesten viikkokisaa pelattiin perjantaisin 10.5. alkaen, aina 25.10. saakka.
Kauden aikana tehtiin 2 Hole In Onea. Ensimmäisen teki 29.6. Paula Palola (KlG) väylällä 16. ja toisen Anne Anttiroiko-Takala (KlG) 19.7. myöskin väylällä 16.
Tiedotustoimikunta
Tiedotus tapahtui nettisivullamme www.kalajokigolf.fi, josta seuramme jäsenet saivat päivitettyä tietoa koko toimintavuoden ajan. Tiedotuksessa käytettiin myös Facebookia ja sähköpostia. Kursseista tiedotettiin lisäksi Ylivieskan ja Kalajoen BIG24 –digitauluissa.
Klubi- ja naistoimikunta
Kaudella 2019 toimikuntaan kuului yhdeksän jäsentä; pj Tarja Reinikainen, ladykapteeni Leila Simonen, Seija Kaila, Mervi Kangaskortet, Hannele Rantala, Laura Liias, Pirjo Nuottimäki, uutena Marika Ojala sekä kunniajäsenenä Ella Lehto. Pirjo jättäytyi pois toimikunnasta kesäkuussa.
Toimikunta kokoontui kauden aikana neljä kertaa. Ensimmäinen kokous oli 26.4. ja viimeinen 7.11.
Naisten kierrokset pelattiin torstaisin 6.6. alkaen 29.8. saakka, yhteensä 11 kertaa. Viimeinen kierros oli haastekisa Yleisiä miehiä vastaan. Naisten kierroksilla oli väkeä keskimäärin 9 pelaajaa.
30.5. järjestettiin koulutus- ja junioritoimikunnan kanssa rangella ja klubilla Koko perheen kevätrieha. Tapahtuman aikana oli ilmainen lajiin tutustuminen, takakonttikirppis parkkipaikalla sekä lisäksi toimikunta oli paistamassa makkaraa ja lättyjä.
Uutena tapahtumana toimikunta pyöritti bingoa klubilla keskiviikkoisin 10.7-7.8.
Naisten päiväretki olisi suunnannut Kokkolaan, mutta osallistujien puutteen vuoksi se peruttiin.
Naisten 5-seuran ottelu pelattiin Nivalassa elokuussa. Tänä vuonna voiton vei Kalajoen naiset ja tuotiin tyttö kotiin.
Seuran syysretki järjestettiin 14.-15.9. Tahkolle. Pelasimme lauantaina Tahkon uuden kentän ja sunnuntaina vanhan. Mukana oli 28 pelaajaa.
Syysscramble pelattiin 28.9. ja kilpailuun osallistui hienosti 58 paria. Palkintoina jaettiin perinteisesti syksyn satoa ja yritysten lahjoittamia palkintoja. Tällä kertaa panostettiin erityisesti arvontapalkintoihin, josta saatiin kiitosta. Teemana oli puhdas luonto. Väylillä oli joukkueille tietokilpailukysymyksiä teeman mukaisesti. Paras joukkue palkittiin.
Klubi- ja naistoimikunta järjesti puurojuhlan 9.11.2019 klubilla. Tarjolla oli Jarmo Simosen ja Artturi Reinikaisen tekemää riisipuuroa ja naisten paistamia torttuja. Tunnelma oli lämmin ja jouluinen ihan säätä myöten. Tilaisuudessa palkittiin kauden Fair play -pelaajat. Naisista palkinnon sai Tuija Kristiansson ja miehistä Jouni Anttila. Molemmat saivat muistoksi kauniin pystin ja suklaata.
Eniten kierroksia omalla kentällä pelannut nainen oli Airi Syrjä 108 kierroksella, sekä mies Mikko Tikkanen 94 kierroksella. Molempia muistettiin lyhdyllä ja suklaalla.
Myös prosentuaalisesti suurimmat tasoituksenpudottajat suhteessa omaan tasoitukseensa palkittiin. Naisista Heidi Enqvist -39,82% (54,0 -> 32,5) ja miehistä Jussi Haapakoski -59,26% (54,0 -> 22,0). Palkitut saivat myös lyhdyt ja suklaata.
Toimikunta kävi yhteisellä illallisella Ravintola Pihvituvalla juhlistamassa kauden loppua 8.11.
Rahat, joita tapahtumista kertyi, käytettiin naisten kierrosten, Syysscramblen ja syysretken palkintoihin.