Ylävalikko

Topi-Keittiöiden juhannuskilpailu – kahden päivän taistelu!

Topi-Keittiöiden 14 peräkkäisen juhannuskilpailun toinen päivä alkoi kesän ilmoihin poikkeavasti rankkasateessa. Klo 12.00 lähdettiin käännetyssä järjestyksessä, jolloin naisten pistebogey-sarja aloitti 1 ja 10 teeltä. Viimeinen lähtö oli klo 14.50, jolloin miesten tasoituksellisen lyöntipelin kuumaryhmä, Janne Mustonen, Ilkka Isokääntä ja Janne Takolo aloittivat 10 teeltä.

 

Päivä lähti käyntiin erittäin mielenkiintoisessa säässä lauantaina

 

Kilpailun alku oli mielenkiintoinen, 10 teeltä lähtijöistä vain 5 sai griiniosuman kovaan vastatuuleen avattaessa. Hetkittäinen myrskytuuli riepoi sateenvarjoja ja lisäsi väyliin pituutta vastatuuleen lyödessä. Ilmasta kertoo myöskin se, että 2 km päässä olleella festivaalialueella trombi oli lennätellyt myyntikojuja ilmaan.

Kaikki kilpailijat saapuivat lopulta palauttamaan tuloskorttinsa klo 20.30 aikoihin, jolloin juhannukseen kuuluen, golfklubin internet päätti sanoa itsensä hetkellisesti irti ja toimisto alkoi laskea tuloksia käsin. Tulokset kuitenkin saatiin laskettua, kahden päivän taistelu saatiin päätökseen ja virallisetkin tulokset saatiin klo 22.30 julkisesti näkyviin.

Tulosten julkistamistilaisuudessa klubi olikin täyttynyt ääriäänmyöten kuulemaan, ketkä kaikki olivat pelanneet Topi-Keittiöiden juhannuskilpailussa muihin pelaajiin nähden parhaiten.

Tapio Ojalan sekä Riitta Ojala-Forsin jakaessa palkintoja yhdessä Esa Takalan kanssa tunnelma oli erittäin iloinen ja kannustava.

 

Klubilla tunnelmaa palkintojenjaossa

 

Ensimmäisenä jaettiin perjantaina olleet erikoiskilpailut.

Topi-Keittiön väylällä 2 pelattiin kahdella lyönnillä lähimmäs lippua. Naisista parhaiten löi Karita Mäkelä sekä Miehistä Rosengren Kimmo.

Väylällä 11 oli pisin draivi. Kovimmat leiskautukset löi naisissa Vinkka Päivi sekä miehissä Jussi Mähönen.

Väylällä 16 pelattiin lähimmäs lippua kilpailu, joissa parhaiten onnistui Arja Sammallahti sekä Pasi Kristiansson.

Itse kilpailussa oli 4 sarjaa, naiset pb, naiset hcp lyöntipeli, miehet pb sekä miehet hcp lyöntipeli.

 

Hannele Latvakoski

 

Naisissa parhaiten pelasi Hannele Latvakoski, joka kiitospuheessaan oli onnellinen ja kiitti peliseuraansa. Toiseksi pelasi Ojala Anne, joka pienemmällä tasoituksellaan voitti kolmanneksi tulleen Soile Tervosen.

#    Pelaaja                  Seura   K1   K2   Tulos   EGA
1    Latvakoski Hannele       KlG     29   35   64      Kyllä
2    Ojala Anne               KlG     29   31   60      Kyllä
3    Tervonen Soile           KlG     32   28   60      Kyllä
4    Nikkarikoski Pirkko      KlG     28   31   59      Kyllä
5    Lähdemaa Tiina           KlG     28   31   59      Kyllä
6    Hautamäki Kaisa          KlG     25   34   59      Kyllä

 

Sammalahti Arja

 

Naisten hcp lyöntipelissä parhaiten pelasi kokkolasta Sammalahti Arja, joka jopa 5 pisteen turvin takasi itselleen voiton. Toiseksi sijoittui Lauri Auni sekä kolmanneksi Leppänen Ira.

1    Sammallahti Arja     KoG     77   73   150     Kyllä
2    Lauri Auni           KlG     80   75   155     Kyllä
3    Leppänen Ira         OGK     79   77   156     Kyllä
4    Hammar Merja         RTG     78   78   156     Kyllä
5    Heikkilä Vuokko      KlG     83   74   157     Kyllä
6    Männistö Hilkka      KlG     75   82   157     Kyllä

 

Haapakoski Pekka

 

Miesten pistebogey sarjassa parhaimman tulosen saavutti Haapakosken Pekka, joka myöskin erottui toisella kierroksellaan voittajaksi. Kierrokset 33 ja 37=70 ratkaisi voiton toiseksi tulleeseen Alajoki Juhan ja kolmanneksi pelanneet Raudaskoski Mattiin.

1    Haapakoski Pekka      KlG     33   37   70      Kyllä
2    Alajoki Juha          KlG     26   40   66      Kyllä
3    Raudaskoski Matti     KlG     35   30   65      Kyllä
4    Kangaskortet Jori     KlG     35   29   64      Kyllä
5    Jurvelin Matti        OGK     26   37   63      Kyllä
6    Tikkanen Mikko        KlG     34   29   63      Kyllä

 

Ilkka Isokääntä

 

Miesten hcp lyöntipelissäKärki vaihtoi hieman järjestystään. Voittajaksi lopulta kruunattiin Isokääntä Ilkka, joka pelasi tasaisesti 73, 73 slopin ollessa 18. Toiseksi toisena päivänä nousi Fors Matias sekä kolmanneksi Takalon Janne. Palkintojenjaossa kolmanneksi kruunattiin alunperin Palolan Jarno, mutta tietokonelaskenta varmisti, että lopulta kolmanneksi sijoittui Janne Takalo. Jannen Palkinto on noudettavissa toimistosta.

1    Isokääntä Ilkka      KlG     73   73    146     Kyllä
2    Fors Matias          KlG     75   74    149     Kyllä
3    Takalo Janne         KlG     74   77    151     Kyllä
4    Palola Jarno         KlG     75   77    152     Kyllä
5    Mikkola Jari         KlG     75   77    152     Kyllä
6    Mäkinen Seppo        KlG     74   78    152     Kyllä
css.php