Ylävalikko

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa, järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.

 

 Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa, järven aalto jäätynyt talvipakkasessa

 

Niin se on, ei voi  muuta todeta löytäessäni kenttämestarin soutelemassa pitkin kastelulampia marraskuussa!

 

 

Seuran jäsenet saivat kauden lopuksi mahtavan päätöksen Naistoimikunnan järjestämissä pikkujouluissa. Oli siikavoileipää, joulupuuroa, glögiä, torttua, laulua, kilpailuja, arvontaa, kuusenryöstöä ja kaikkea muuta mitä naiset saavat aikaiseksi kun joukossa hääräävät.

 

Klubilla oli tunnelmaa alusta loppuun!

 

Näin talven tullessa on hyvä muistuttaa parista hyvästä golfarin jouluvinkistä!

Klubilta voi käydä hakemassa joululahjaksi lahjakortin (pääsee helpolla) tai vaikkapa ostaa uudet välineet, joilla duffailukin on paljon mielekkäämpää, jos ei jaksa ottaa reijolta opetusta kyseisen asian puolesta! (Suosittelen opetuksen ottamista jo talvisaikaan).

Koska golf on mitä parasta hyötyliikuntaa, tarvitsee golfarin kerätä talven aikana ravintoa tulevan kauden koitoksiin. Ja koska henkilökohtaisesti pakastin sattuu olemaan täynnä lammasta ja rosvopaisti alkaa jo hiljalleen tulla yli äyräiden, on löytynyt uusi ja kokeilun arvoinen resepti! Karitsaa maa-artisokkamuhennoksella! Reseptin saa allekirjoittaneelta!

 

Hyvää alkutalvea toivottaen!

Petri Westerlund

 

Lammas maistuu myös talvisin!

 

 

 

 

 

 

css.php