Ylävalikko

Kiitos pelikaudesta!

Kausi 2017 oli kaikin puolin mukava pelikesä!  Kiitos motivoituneen henkilökunnan.

Olosuhteet olivat alkukesästä haasteelliset, mutta kenttä oli hyvässä kunnossa juhannuksen jälkeen ja palautteen perusteella myös muuten yhteisön toimintaan oltiin erittäin tyytyväisiä. Voimme olla ylpeitä siitä, että olemme alueemme suurin urheiluseura, joka liikuttaa niin nuoria, keski-ikäisiä kuin vanhempiakin sukupolvia.

Seuran talous on kunnossa ja myös yhtiön puolella on saatu tilanne hallintaan, vaikka alkukevät aiheutti harmaita hiuksia.  Vuodet eivät ole veljeksiä, sillä vuonna 2014 kenttä avattiin kesägriineille 16.4. ja tänä keväänä 25.5. Tuosta voi ”Ojalan laskuopilla” päätellä että alkukeväästä jäi tärkeitä euroja saamatta. Kehitettävää kuitenkin luonnollisesti on.  Paraikaa pohdimme johtokunnassa ja yhtiön hallituksessa keinoja toiminnan kehittämiseen.

Suomen golfin päivitetyn strategian mukaan vuonna 2020 golfin perustehtävänä on yhdistää terveys-vaikutukset ja yhdessä luonnossa liikkuminen sekä visiona luoda parasta vapaa-aikaa. Tahtotilana on talouden terve pohja, pysyminen kilpagolfissa eurooppalaisella huipputasolla sekä golfin mielikuvan muuttuminen elitismistä positiivisen arkipäiväistymisen suuntaan. Näiden linjausten pohjalta seuran johtokunta ja yhtiön hallitus pohtivat yhdessä strategiapalaverissa syksyn aikana, miten nämä teemat toteutuvat Kalajoki Golfin  arjessa ja kehittämisessä. Emme siis keksi pyörää uudestaan, vaan mietimme, miten strategia jalkautuu omaan seuraamme ja yhtiöömme meille soveltuvalla tavalla. Samoin pohdimme, miten strategian lyhyen tähtäimen painopistealueet, ts. toiminnan rakentuminen terveelle taloudelliselle pohjalle, jäsenmäärän lisäys, panostaminen junioreihin ja naisiin ym. tulevat näkymään omassa toiminnassamme.

Uusia ajatuksia ja ideoita yhteisömme kehittämiseen olisi kiva saada mahdollisimman laajasti, joten jos lamppu syttyy laita ajatuksiasi minulle s-posti osoitteeseen   eljas.rantala@gmail.com

Tavoitteemme on, että päivitetty uusi strategiamme on esittelykunnossa viimeistään kevään kokouksissa. Silloin kaikki te jäsenet ja osakkaat pääsette keskustelemaan tämän luonnoksen tiimoilta.

Päämääränä on joka tapauksessa rento, hauska ja energisoiva golfkokemus, joka tuo meidät aina uudelleen lajin pariin. Meillä on hyvät puitteet ja yhteisö, johon on mukava tulla, myös uusien lajin harrastajien.

Mukavaa syksyä ja talven odotusta.

 

Eljas Rantala

puheenjohtaja

Kalajokilaakson Golf ry

css.php