Ylävalikko

Kalajoki Golfin lyöntipelimestarit 2017

Kalajokilaakson Golfin mestaruuskilpailut pelattiin viikonloppuna Kalajoki Golfin hienokuntoisella kentällä. Miesten avoimessa SCR-sarjassa pelattiin kolme kierrosta. 1. kierroksen jälkeen kärjessä oli vielä tiukkaa taistelua viime vuoden mestarin Joonas Elorannan ja parin vuoden takaisen hallitsijan, Niko Anttiroikon välillä. Toisella kierroksella Niko meni menojaan ja karkasi lopulta yli 20 lyönnin erolla ylivoimaiseksi voittajaksi. Antti Jutila oli toinen ja Joonas Eloranta kolmas.

Mestari Niko Anttiroiko ja kakkonen Antti Jutila

 

Naisten vastaavassa sarjassa kolme pelaajaa taisteli voitosta. Viime vuodet naisten golfia hallinnut Niina Liias joutui tänä vuonna nöyrtymään nuoremman edessä, kun Kokkolasta seuraan siirtynyt Bettina Törmänen voitti vanhan mestarin. Eroa kahden kierroksen aikana syntyi lopulta neljä lyöntiä. Sara Palola oli kolmas. Lisäksi pelattiin miesten tasoituksellinen HCP -mestaruus. Voitosta oli tiukka kisa ja lopulta kolme pelaajaa oli kahden kierroksen jälkeen vain lyönnin eroilla maalissa. Voiton vei hyvällä toisen kierroksen pelillä Mikko Tikkanen. Esko Koiste hävisi lyönnillä ja Eljas Rantala kahdella lyönnillä vallaten seuraavat palkintosijat. Samalla palkittiin seuran reikäpelimestarit, SCR-sarja Niina Liias ja HCP-sarja Seppo Mäkinen.

vas. Niina Liias, Bettina Törmänen, Sara Palola, Seppo Mäkinen, Mikko Tikkanen, Esko Koiste ja Eljas Rantala

 

Senioreiden sarjoissa miesten osalta pelattiin sarjat M50, M65 ja M75. Nuorten senioreiden voittajaksi pelasi Tapani Ylimaunu ennen Pasi Koskista ja Markku Tuuraa. M65 -sarja oli Jouni Pahkasalon heiniä. Toisesta sijasta taisteltiin tasaisesti ja lopulta Raimo Syrjälä oli kakkonen ennen Toivo Latvakoskea. Kokeneempi M75 -sarja pelattiin myös kaksi kierrosta. Voiton vei Heikki Räihälä (78v) ennen Himangan veljeksiä. Matti Himanka (80v) oli niukasti toinen ennen Pentti Himankaa (77v).

Naisten seniorisarja pelattiin yhtenä sarjana, jossa ratkottiin sekä suora-  että tasoituksellinen lyöntipeli. SCR -sarjaa hallitsi Paula Palola. Soile Lindelä oli toinen ja Tarja Reinikainen kolmas. Tasoituksellisen sarjan voitti Sinikka Pajala. Pirkko Nikkarikoski ja Soile Lindelä nappasivat muut palkintosijat.

Iloiset seniorit; ed. vas. Pasi Koskinen, Markku Tuura, Jouni Pahkasalo, Matti Himanka, Pentti Himanka, Paula Palola ja Tarja Reinikainen. Takana. vas.Tapani Ylimaunu, Raimo Syrjälä, Toivo Latvakoski, Heikki Räihälä, Soile Lindelä ja Sinikka Pajala.

 

 

css.php