Kalajokilaakson Golf ry

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

Kesä alkaa olla virallisesti ohitse ja golfkausi kaudelta 2011 on kohta kentällämme paketissa.  Toivotaan että lämpimiä syyspäiviä riittää jotta pääsemme vielä muutaman kierroksen kentällä tekemään hyvissä olosuhteissa.

Takana on työntäyteinen ajanjakso, lukuisat kilpailut ja runsas määrä pelaajia kentällä ovat taanneet henkilöstölle ”kovia kierroksia” aamusta iltaan. Haluankin kohdistaa henkilökunnalle vilpittömän kiitoksen jaksamisesta ja sitkeydestä, jota he ovat osoittaneet paiskiessaan töitä kiireisinä kovan paineen alla.  Kiitos!

Kauden aikana kentällämme oli runsaasti kilpailuja. Kisat onnistuivat poikkeuksetta loistavasti ja palaute sekä kentän kunnosta että järjestelyistä on ollut pelkästään positiivista.  Kulunut pelikausi oli myös ilmojen puolesta suotuisa. Olosuhteet eivät kuitenkaan yksistään riitä pitämään kenttää kunnossa vaan siihen tarvitaan rautaista ammattilaisen otetta. Hyviä golfkenttiä on ympäri Suomen, muuta vieraillessani muutamilla eri kentillä kesän aikana niin voi todeta että kenttämme kestää kyllä vertailun. Haluan nostaa vielä kerran hatun reuhkaani kenttämestari Ristolle ja hänen joukoilleen.

Seuran jäsenmäärä (noin 1.200 kpl) on pysynyt samassa kokoluokassa eli Kalajokilaakson Golf ry. on alueen suurin urheiluseura. Pelaajia riitti hyvin kentällä, pelikierroksia oli tätä kirjoittaessa suunnalleen saman verran kuin edellisenä vuonna.

Kilpailuihin on osallistujia ollut + 20 %. Osa kilpailuista (Topi – Kalustajan Juhannuskisat, Metro- venetsialaiskisat sekä avio/avoparikisa syyskuussa) oli täyteen buukattuja ja enemmänkin olisi ollut osaanottajia jos mukaan olisi mahtunut.  Miellyttävänä havaintona panin merkille, että erityisesti vieraspelaajat löysivät kenttämme kilpailut aiempaa paremmin.
Seuranmestaruuskilpailut olivat myös suosittu tapahtuma, mestaruuksista kisaili 100 osallistujaa.
Kiitos kaikille mukana olleille osallistumisesta.

Seuramme edustajat saavuttivat menestystä useissa kilpailuissa, kirkkaimpana tähtenä Nina Liias joka sijoittui naisten SM-kisoissa neljänneksi, FJT:n Kalajoen osakilpailussa Niinan, Niko Antti-Roikon ja Jarno Palolan pelisuoritukset olivat erittäin hyvät.  Onnittelut.

Holarit olivat kesällä tiukassa, mutta syyskuun alussa niitä sitten tuli ropisemalla, peräti neljä kertaa.  Senioreiden puheenjohtaja Rauha Ojala ilmoitti keväällä Radio Keskipohjamaassa että holari tehdään ja sitoutuneisuudesta tunnettu Rauha piti puheensa ja toteutti haaveensa 3:s väylällä.

Taloutemme on kunnossa ja jäsenmäärämme on riittävän suuri, joten voimme suunnitella tulevaisuuttamme rauhallisin mielin.  Aktiivisia toimijoita ei kuitenkaan ole koskaan liikaa.  Erityisesti junioripuolelle tarvittaisiin lisää ohjaajia ja ns. apuvalmentajia pron lisäksi.  Näkisin että meidänkin lajissa vanhemmat ja isovanhemmat olisivat parhaat mahdolliset aktiivit kannustamaan lapsia/lapsenlapsia golfin pariin ja osallistumaan ”junnutreeneihin”.

Talviharjoittelu alkaa 1.11. alkaen Ylivieskan Tennishallilla, uudet harjoitusajat löytyvät seuran kotisivuilta.  Innolla mukaan harjoituksiin.

Arvoisat jäsenet, huomioikaa että syyskokouksessa valitaan uusia aktiiveja kehittämään seuran toimintaa, kaikki aktiivisesti mukaan, siten voit vaikuttaa seuramme toimintaan.

Mukavaa syksyä!


Eljas Rantala
Kalajokilaakson Golf ry.
Puheenjohtaja