Ylävalikko

ELÄMÄÄ KALAJOKI GOLFILLA, OSA 3

Taas on se aika vuodesta, kun illat alkavat pimentyä ja syksyn tuloa on vaikea estää. Blogien kirjoittaminen jäi heinäkuussa vähän vähemmälle jatkuvien työ –ja muiden kiireiden vuoksi, mutta nyt on jälleen aikaa tuottaa jonkinlaista tekstiä paperille. Tämä blogi kuitenkin poikkeaa aika reilusti edellisistä, pahoittelut siitä kaikille jotka odottivat jotain syvällistä tai mieleenpainuvaa tekstiä… Tämän kertaiseen tekstiin ovat saaneet osallistua itseni lisäksi kaikki caddiemasterit sekä Petri ja Esa. Tänä kesänähän seuramme juhlisti hienoa 25 –vuotista taivaltaan. Niimpä mekin Nikon kanssa päätimme, että jotain täytyy keksiä. Caddiemastereiden vaihtuessa halusimme luoda jotain pysyvää, sellaista mikä kiertäisi vuodesta toiseen. Päädyimme Caddiemaster-trophyyn joka vuodesta toiseen luovutetaan caddieiden äänestämälle vuoden asiakkaalle. Juhlavuoden kunniaksi päätimme jakaa myös diplomeita eräille henkilöille salaisen äänestyksen perusteella. Tässä blogissa kerrotaan diplomin saaneet perusteluiden kera. Diplomit ovat noudettavissa kahvien kera huomisesta lähtien ja mielensäpahoittajat voivat esittää valitukset suoraan allekirjoittaneelle.

VUODEN 2013 MIESPELAAJA

Tässä palkintoluokassa yksi oli ylitse muiden. Kolmatta kesää golffia pelaavalle tasoituksen pudottaminen miltei single-lukemiin ja pokaalien kerääminen kisasta kuin kisasta on melkoisen haastavaa. Ahkera harjoittelu sekä omatoiminen lyönnin opiskelu youtube:n avulla takaa selvästi onnistumisen. Topin Juhannuskilpailun voitto, Finntensid-Bernerin voitto sekä 13. sija mestaruuskilpailuiden A-sarjassa ovat kadehdittavia saavutuksia. Vuoden 2013 miespelaaja on: Ilkka Isokääntä

VUODEN 2013 NAISPELAAJA

Heti alkuun voin paljastaa, että kyseessä on seniorigolfari. Varsinkin alkukesän kilpailukenttiä dominoinut nainen on parantanut tänä kesänä peliään kuin lehmä juoksuaan. Miltei aina iloisellä päällä oleva nainen on tunnettu todella pitkistä avauslyönneistään, eikä tuloksien perusteella lähipelissäkään ole paljoa moitittavaa. Lisä krediittiä tulee vielä ahkerasta junioreiden valmentamisesta.   Vuoden 2013 naispelaaja on: Pirjo Kortesoja

VUODEN 2013 PUKEUTUJA

Tällä pelaajalla vaatevarasto on ehkäpä koko klubin suurin. Tämä nainen tunnetaan caddien keskuudessa hameistaan, aurinkolaseista ja heleästä naurusta. Niin ja ylipäätään kaikesta vaaleanpunaisesta. Palkintojen saajia olisi voinut olla vaikka kuinka paljon sillä klubimme pelaajat ovat kaikki hyvin mielenkiintoisia pukeutujia. Tämä nainen kuitenkin vei sarjassa ylivoimaisen voiton saaden yhtä vaille kaikki äänet. Vuoden 2013 pukeutuja on: Anne Ojala

VUODEN 2013 MIES-SENIORI

Tämä herrasmies on tuttunäky senioreiden joka tiistaisissa kilpailuissa aivan toukokuusta pitkälle syksyyn asti. Hän on aina valmis edustamaan seuraansa ja kulkeekin kaikissa mahdollisissa seniorikilpailussa ympärimaakuntaa muiden KlG:n senioreiden kanssa. Lisäksi kysyinen herra on Persoona isolla P:llä ja kaiken lisäksi vähintäänkin hyvä karaoken laulaja. Myös tasainen menestys senioreiden kilpailuissa sekä jatkuva hyväntuulisuus ja muiden ihmisten hauskuutus ovat tämän herran tavaramerkkejä. Vuoden 2013 mies-seniroi on: Pekka Immonen

VUODEN 2013 NAIS-SENIORI

Tämän rouvan kohdalla voisivat päteä samat perustelut kuin Pekankin kohdalla: kilpailumenestys, hyväntuulisuus sekä lisäksi ahkeruus talkoissa. Muistanpa erään kerran keväältä, kun tulin klubilla käymään ja kyseinen rouva oli klubilla postittamassa kirjeitä yhdessä toisen seniorinaisen kanssa. Tämä seniori on hyvinkin tuttu näky kentällä myös muulloinkin kuin tiistaisin ja on tunnettu uudesta golfautostaan. Vuoden 2013 nais-seniori on: Kirsti Himanka

VUODEN 2013 VASURI

Kalajoki Golfin Phil Mickelson omaa pehmeät kädet putatessa ja hallitsee tasapuolisesti sekä slicen että hookin. Välillä peli on kuin maanviljelijän elämää keväällä; päivästä toiseen sonnassa kyntämistä, mutta iloisuutta se ei tästä miehestä vie. Tämä henkilö on varmasti meille kaikille tuttu aikaisemmilta vuosilta ja karaoke-iltaisin mies on elementissään kuin kala vedessä. Oulussa asuvan herran vapaa-aika kuluu hyvin vahvasti Kalajoen golfkentällä vaikka monesti onkin ymmärrettävästi kiire mökille rakkaan Sinikan luokse. Vuoden 2013 vasuri on: Erkki Tolonen

VUODEN 2013 VIERASPELAAJA

Klubimme on hyvin tunnettu vieraspelaajista jotka kuitenkin pelaavat meillä enemmän kuin monet omat jäsenemme. Silti jopa hieman yllätyksellisesti palkinto menee miltei yksimielisesti eräälle herralle. Kunniamaininnan saavat kuitenki mm. Merja Hammar, Jani Haarala, Inga & Ari Ruusila sekä monet muut. Tämän nivalalainen herra tunnetaan klubilla letkeänä joskin vaativana asiakkaana. Olut pitää valuttaa aina viimeiseen tippaan ja pettymys on suuri, jos kaapista ovat Modsin sikarit päässeet loppumaan. Vuoden 2013 vieraspelaaja on: Tapani Reinikainen

VUODEN 2013 RANGEPELAAJA

Tässä palkintoluokassa äänestyksessä äänet jakautuivat tasan joten palkittuja on kaksi kappaletta. Molempien kohdalla käyvät kuitenkin samat perustelut. Käytetään herroista kuitenkin tässä vaiheessa nimiä X ja Y. Herra X lomaili koko kesäkuun Kalajoella ja vietti jokaisen illan rangella tai puttiviheriöillä. Siis jokaisen illan. Lyönti on silti kentällä aivan sekaisin.  Mies tunnetaan vitseistään, pohkeistaan ja perinteisistä tuutti-kilpailuistaan. Lisäpisteitä herralle X tulee vielä hyvästä musiikkimausta. Herra Y puolestaan on tuttu näky kentällä, rangella ja puttialueilla läpi kesän. Matka kotoa kentällä taittuu helposti yhdellä euroopan hitaimmin kulkevalla golfautolla. Punaiset housut ovat myös osa herran preesenssiä sekä lause ”onko kentälle meniöitä, voisin pelata ainakin nuo neljä väylää kotiin asti” on ainakin iskostunut allekirjoittaneen mieliin. Onpa jopa kerran tänä kesänä vaimo kieltänyt tätä herraa pelaamasta, mutta niin vain Janne Takalo houkutteli miehen vielä ilta kierrokselle.  Vuoden 2013 rangepelaajan tittelin jakavat: Ari Lehtikangas ja Pasi Koskinen

VUODEN 2013 GOLFPERSOONA

Tämä kyseinen herra on kuin suoraan elokuvasta. Pukeutuminen, eleet ja koko fyysinen preesens ovat kuin suoraan 1960-luvun Hollywoodista. Aina takuuvarma pukeutuja joka ei puheillaan jätä ketään kylmäksi. Silinterihattu, valkoinen Jaguar ja Hercule Poirot -maiset viikset ovat vain pieni pinta raapaisu tämän herran tyylikkyydestä. Vuoden 2013 golfpersoona on: Asko Männistö

PALKINTO OMISTAUTUMISESTA LAJILLE

Kyseinen henkilö… no mitä tähän enää sanoisi. Ehkä kenttämme eniten pelaava pelaaja, yksi ahkerimmista harjoittelijoista ja on takuuvarmasti mukana kilpailussa kuin kilpailussa. Enemmän kuin tuttunäky klubilla ja ilta on aina pienoinen pettymys, jos kyseinen herra ei klubin ovista sisään astele. Lisäksi caddiemastereiden keskuudessa liikkunut tarina vesiesteiden putsaus palloista on kirsikka kakun päällä. Palkinnon omistautumista lajille vuonna 2013 saa: Pasi Koskinen

VUODEN 2013 RUSKETUS

Tässä palkinto luokassa ei nyt haettu käsien tai jalkojen rusketusta. Etsittiin jotain uniikkia, muista poikkeavaa ja sellainenhan lopulta löytyi varsin helposti. Tämä senioriherra on meillä hyvin paljon pelaava. Rusketuksesta voi jokainen päätellä kuinka paljon mies pelaa golfia. Selvästi vielä lippalakki päässä, kun lippalakin reiästä oli aurinko muodostanut kaljuun päähän hienon puolikuun muotoisen ruskettuneen alueen muutoin vaaleaan päähän. Vuoden 2013 rusketus on: Aimo Ruhkala

VUODEN 2013 HERRASMIESPELAAJA

Tähänkin luokkaan ehdolla voisi olla vaikka kuin monta pelaajaa. Kuitenkin äänet klubilla jakautuivat kahden seniori golfarin kesken. Perusteluiden ollessa samat kerron ne vain kerran. Armeijamainen ryhti, aina asiallinen käytös, sopiva rentous, huumorintaju. Kaikki voivat mielessään muodostaa kuvan miltä näyttää herramiespelaaja ja mitä tämän hyveisiin kuuluu. Näiltä kahdelta herralta löytyvät ne kaikki. Vuoden 2013 herrasmiesdiplomit saavat: Paavo Nikula ja Esa Anttila

VUODEN 2013 UUSIJÄSEN

Tässä luokassa äänihajonta oli kaikkein suurinta. Lopulta Nikon ääni ratkaisi tilanteen erään henkilön hyväksi. Kyseessä ei ole kukaan vasta-alkaja, vaan eräs toisesta seurasta siirtynyt henkilö. Tämä kyseinen miespelaaja on hyvinkin tuttu näky meidän kentällä ja onkin varsinainen vitsiniekka. Jos et tämän henkilön kanssa ole vielä käynyt kentällä pelaamassa, suosittelen vakavasti. Vuoden 2013 uusijäsen on: Vesa Toivo

VUODEN 2013 AURINKOISIN MIESPELAAJA

Tämän miespelaajan ei ole vielä kukaan nähnyt olevan huonolla päällä. Koko naama loistaa useimmiten kuin hangonkeksi ja edes sadepäivä ei lannista miehen mieltä. On aivan sama miten peli kulkee tai vaikka taivaalta sataisi puukkoja, hymy ei hyydy missään vaiheessa. Vuoden 2013 aurinkoisin miespelaaja on: Markku Tuura

VUODEN 2013 AURINKOISIN NAISPELAAJA

Kenties koko äänestyksen tasaisin luokka, sillä ehdokkaita on monia. Nainen joka hymyilee päivästä toiseen kuin Naantalin kuuluisa aurinko. Varsinainen ilopilleri jota ei näytä lannistavan mikään. Vierailee klubillamme miltei päivittäin ja aina on päivässä ollut jotain hyvää. Aina hauskalla päällä ja iloinen ilmestys klubilla, tämä nainen pokkaa jo toisen diplominsa. Vuoden aurinkoisin naispelaaja on: Anne Ojala

Sitten vuorossa on enää Caddiemaster trophyn jako. Voin kertoa suoraan, että äänestys oli tasainen. Vaihtoehtoja oli monia sillä jokainen teistä voisi tämän saada. Kuitenkin palkinnon voi antaa vain yhdelle. Merkittävimpänä kriteerinä on tässä ollut toiminta klubin sisällä ja käytös caddiemastereita kohtaan. Pelilliset saavutukset on jätetty kokonaan huomioitta. Palkinnoksi tästä lähtee kiertopokaali, joka toivottavasti kiertää Kalajoki Golfin pelaajilla vielä vuosia ja siitä tulee yhtä tavoittelun arvoinen kuin mestaruuskilpailuiden pokaaleistakin. Annan kuitenkin tässä henkilökohtaisesti aplodit kaikille teille asiakkaille, teidän takia täällä jaksaa päivästä toiseen hymyillä!

VUODEN 2013 ASIAKAS

Sanoja on vaikea keksiä. Tämä henkilö on samaan aikaan hauska, asiallinen, rehti ja reilu. Välillä tunne ottaa vallan pelistä ja tällöin paukkuu yli. Varsinainen moottoriturpa joka pitää nopeista kierroksista. Golf-etiketti on tälle henkilölle kaikki kaikessa. Asiaankuuluva naljailu caddiemastereille ja välistä ilmoille lentävät kehut ja kiitokset on pistetty tarkkaan merkille. Pelaaja jonka kanssa pelaaminen on aina yhtä hauskaa ja samalla v-mäistä. Hymyilevä asiakas, aina kohtelias, aina puhelias, huumorintajuinen, todellinen persoona joka osaa olla myös vaativa. Vuoden 2013 asiakas on….… Mika Vuoti

 

Teidän -Juho-
css.php