Ylävalikko

Elämää Kalajoki Golfilla, osa 2

Aurinko hellittelee pelaajia, ulkolämpötila 24,7 astetta ja sisällä klubilla, mukavahkot 26,7 astetta. Juhannuksen jälkeinen maanantai kulkee läpi omalla painollaan.  Pikkuhiljaa on pakko herätä siihen surulliseen faktaan, että joulu on lähempänä edessä kuin takana. Onneksi meillä on kuitenkin vielä runsaasti aikaa nauttia kesästä ja golfista. Omassa päässä pyörii ajatuksia blogin aiheesta aina humoristisesta siihen syvälliseen asti – pyritään tällä kertaa johonkin siltä väliltä. Eräs ehdotus eräältä nimeltä mainitsemattomalta pelaajalta koski tyttöystäviä, jätän tuon ehdotuksen kuitenkin tällä kertaa vielä omaan arvoonsa.   Tämän kertainen blogini käsitteleekin omaa taivaltani golffarina sekä golfin tuomaa laajaa tunteiden värikirjaa.

Ensi muistoni golfista ajoittuu noin kymmenen vuoden päähän. Tuolloin kävin ensimmäistä kertaa pikkuveljeni kummisedän kanssa kiertämässä par 3 kenttää. Tyhmä laji oli tuolloin päällimmäinen ajatus. Miten joku voi pitää tällaisesta lajista jossa vain lyödään pientä palloa ja pitää olla hiljaa? Seuraava muistoni golfista ajoittuu yläaste aikoihin jolloin kävimme palloiluryhmän kanssa pelaamassa, jälleen samaisella par 3 radalla. Myös tuolloin ajatukset lajista olivat hyvin samankaltaisia. Tuolloin oli kuitenkin jo hieman vettä virrannut sillan alta ja arvostus lajia kohtaan oli kasvussa – niin minulla kuin myös maailmalla yleisesti ottaen. Näin kymmenen vuoden päästä on mukava muistella noita aikoja ja samalla ihmetellä sitä kuinka 13 – vuotiaan pojan ajatukset ovat käytännössä kääntyneet päälaelleen.

“Syy miksi Pro:t käskevät pitää pään alhaalla on ettet näe hänen nauravan”  ~Phyllis Diller

Etsittäessä varsinaista golfkipinän alkulähdettä, syyttävä sormi osoittaa kahteen herraan, Niko Antti-Roiko ja Matias Fors. Olin varmaan juuri täyttänyt 18 vuotta, kun sain lahjaksi veljeni kummisedältä tämän ikivanhat RAMin raudat ja kulkeminen vanhempien autolla golfkentälle alkoi. Alkuunhan me kavereiden kanssa kävimme vain rangella lätkimässä ja vähän puttailemassa. Nikolta ja Matiakselta tuli jatkuvalla syötöllä vinkkejä ja neuvoja miten parantaa lyöntiä ja miten putata. Iltaisin katseltiin Youtubesta golfvideoita ja illanvietot täytti keskustelu golfista.  Taidettiin tuota swingiä käydä hiomassa joskus öisinkin, erinäisten illanviettojen yhteydessä… Kuitenkin se joku viimeinen sysäys jäi puuttumaan ja green cardin suorittaminen tuli aiheelliseksi vasta myöhemmin. Olin ollut pari vuotta töissä Ravintola Dyynissä, kun ravintolapäällikkömme Teemu Knuutila soitti minulle ja kertoi Esan etsineen työntekijää golfklubille ja kertoi antaneensa minun numeron. Viikkoa myöhemmin aloitin työt ja tuosta viikko ja kävimme kaverin kanssa suorittamassa green cardit Jussi Mähösen valvovan silmän alla ja ura golffarina oli alkanut.

”Golf on golfia. Lyöt palloa, sitten etsit sen pallon. Sitten lyöt uudestaan”  ~Lon Hinkle

                 Monesti olen miettinyt, että mikä golfissa viehättää ja mikä siitä tekee harrastamisen arvoista. Vielä tänä päivänäkin on päiviä jolloin vihaan golfia. Päiviä jolloin olen valmis myymään kaikki mailani tai vähintään heittämään ne lähimpään lampeen. Se on kuitenkin se yksi hyvä tai loistava lyönti päivässä joka saa palaamaan rangelle ja kentälle kerta toisensa jälkeen. Golf on itselleni loistava keino täyttää kesäisin se valtava kilpailuvietti jonka talvisin täyttää koripallo. En ikinä olisi uskonut pitäväni yksilölajista, mutta sitähän golf toisaalta ei olekaan. Onko parempaa keinoa viettää kaunista kesäpäivää, kuin mennä parhaiden ystävien kanssa pelaamaan 18 reikää golfia pienellä panoksella ja tämän jälkeen siirtyä jonnekkin kertaamaan päivän tapahtumia? Minä väitän ettei ole.

Loppuun laitan erään suurmiehen mielipiteen golfista. Toivottavasti sisältö aukeaa riittävän monelle. Ei oteta golfia aina niin vakavasti, eihän?

“Hockey is a sport for white men.  Basketball is a sport for black men.  Golf is a sport for white men dressed like black pimps.” – Tiger Woods

 

-Juho-

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php