Ylävalikko

Dyyni Texas-scramle naistenhaussa pelattiin Irlannin väreissä

Yksi nainen, kaksi miestä. Ne ovat Dyyni texas-scramblen joukkuehdot kun 45 joukkuetta, 135 pelaajaa lähtivät yrittämään miltä joukkuegolf maistuu. Ja hyvältähän se maistui, kodalla oli makkara sekä virvoiketarjoilua sekä klubilla ruokaa Dyynin tapaan. Vuoden 2013 kilpailu pelattiin Irlannin väreissä ja pelaajat olivatkin somistautuneet mitä erikoisempiin asukokonaisuuksiin. Osalla joukkueista värit vihreä, oranssi ja valkoinen muodostui kun kaikki pelaajat olivat rivissä ja toisilla taasen kaikilla löytyi asusteistaan kyseisiä väriyhdistelmiä.

 

Sir MacArthur nähty kodalla!

 

Itse tapahtuma aloitettiin alkumaljoilla klo 13.30, jonka jälkeen kilpailijat lähtivät aloitustiillensä kiiruhtaen 14.00 alkavaan starttiin. Scrambleen kuuluuen, itse kilpailu kesti jopa 7 tuntia, jonka jälkeen klubilla alkoi illanvietto Olli Leppäsen musisoidessa sekä loppuillan karaoken merkeissä.

 

Hannele Rantala lähimmäs lippua väylä 16

 

Kilpailu pelattiin erittäin suotuisassa säässä, pienen tuulen tuodessa lyönteihin omat haasteensa. Kilpailussa nähtiin paljon mielenkiintoisia lyöntejä. Joukkue Korkiakoski Paula ja Jari sekä Juho Kinnunen tekivät väylällä 14 hienon eaglen todella kovaäänisten huutojen saattelemana, Juhon avatessa sekä Jarin lyödessä pallon suoraan väylältä kuppiin. Erikoiskilpailut pelattiin väylillä 8 sekä 16. Naisista parhaiten löi väylällä 8 pisimmän draivin Sara Palola. Miehistä parhaiten tässä suorituksessa onnistui hänen veljensä Jarno Palola. Väylällä 16 olleessa lähimmäs lippua kilpailussa naisissa voiton vei Hannele Rantala tuloksella 6,72m sekä miehistä Jarmo Somero tuloksella 1,56m.

 

Voittajajoukkue sekä kilpailun isäntä sekä emäntä

 

Kilpailun tulostaso oli erittäin kova. Parhaimmaksi joukkueeksi kruunattiin tuloksella 64 Paula Palolan joukkue, jossa pelasi paulan lisäksi Jarno Palola sekä Pekka Kujala. Toiseksi parhaiten tässä kilpailussa pelasi nivalalaiset Korkiakosken Paulan joukkue, jossa paulan lisäksi pelasi Korkiakoski Jari sekä Kinnunen Juho.  Kolmanneksi itsensä taisteli Saari Hannan joukkue, jossa pelasi Pasi Kristiansson sekä William O’Gorman.

 

Olli Leppänen

 

Lisäksi kilpailussa palkittiin runsaasti mitä erikoisimpia onnistumisia ja lyöntejä.

 

Kalajoki Golf kiittää Dyyniä hienosta päivästä! Kiitos!

 

Kalajokilaakson Golf ry          Tulokset               19.7.2013 21:36
Dyyni Naistenhaku Texas Scramble 19.7.2013
Sarja: Scramble LP HCP, Lyöntipeli Hcp, Keltainen / Punainen
Kierros 1: Kalajoki Golf 2013

#    Pelaaja                     Seura   OUT   IN   TOT   Slope   Tulos
1    Kujala Pekka                KlG     32    35   67    3       64
     Palola Jarno                KlG
     Palola Paula                KlG                                      

2    Kinnunen Juho               NSG     36    33   69    5       64
     Korkiakoski Jari            NSG
     Korkiakoski Paula           NSG                                      

3    Kristiansson Pasi           GPi     39    38   77    12      65
     O Gorman William            KlG
     Saari Hanna                 KlG                                      

4    Anttila Jari                KlG     40    37   77    11      66
     Liias Merja                 KlG
     Somero Jarmo                KlG                                      

5    Saari Jarmo                 KlG     38    40   78    12      66
     Saari Niko                  KlG
     Saari Sanna-Maija           KlG                                      

6    Kangaskortet Jori           KlG     39    39   78    11      67
     Mäkelä Jari                 KlG
     Simonen Leila               KlG                                      

7    Ruusila Antti               KlG     37    40   77    9       68
     Ruusila Ari                 KoG
     Ruusila Inga                KoG                                      

8    Simonen Jarmo               KlG     37    40   77    9       68
     Simonen-Sipilä Emilia       KlG
     Sipilä Esa                  KlG                                      

9    Liias Jani                  KlG     35    39   74    5       69
     Mäkelä Mira                 KlG
     Rosengren Kimmo             KlG                                      

10   Haarala Jani                RTG     38    37   75    6       69
     Hammar Merja                RTG
     Puputti Niko                RTG                                      

11   Isokääntä Ilkka             KlG     39    37   76    7       69
     Kauro Juho                  KlG
     Palola Sara                 KlG                                      

12   Fors Matias                 KlG     39    38   77    8       69
     Lauri Lotta                 KlG
     Mikkola Jari                KlG                                      

13   Joki-Erkkilä Janne          KlG     40    40   80    11      69
     Joki-Erkkilä Pekka          KlG
     Joki-Erkkilä Pirjo-Riitta   KlG                                      

14   Anttiroiko-Takala Anne      KlG     42    40   82    13      69
     Haapakoski Pekka            KlG
     Raudaskoski Matti           KlG                                      

15   Myllylä Lassi               StLGC   38    38   76    6       70
     Rissanen Pauli              StLGC
     Vinkka Päivi                StLGC                                    

16   Lehtikangas Juha            KlG     37    41   78    7       71
     Lehtikangas Suvi            KlG
     Ruhkala Aimo                KlG                                      

17   Koutonen Ilkka              KlG     38    41   79    8       71
     Leppänen Ira                OGK
     Törmikoski Kari             KlG                                      

18   Heikkinen Jaakko            KlG     40    40   80    9       71
     Myllylahti Matti            KlG
     Salo Heli                   KlG                                      

19   Reinikainen Tapani          NSG     41    39   80    9       71
     Reinikainen Tarja           NSG
     Toivo Vesa                  KlG                                      

20   Hautamäki Hannu             KlG     37    43   80    9       71
     Hautamäki Kaisa             KlG
     Hautamäki Tuomo             KlG                                      

21   Alajoki Juha                KlG     41    43   84    13      71
     Ojala Timo                  KlG
     Ojala-Fors Riitta           KlG                                      

22   Antti-Roiko Niko            KlG     39    38   77    5       72
     Hämäläinen Virve            KlG
     Vuoti Mika                  KlG                                      

23   Fors Esa                    KlG     40    40   80    8       72
     Linna Reijo                 KlG
     Ojala Anne                  KlG                                      

24   Joensuu Miikka              KlG     39    42   81    9       72
     Lauri Auni                  KlG
     Lauri Esa                   KlG                                      

25   Kauppila Maija              KlG     41    40   81    9       72
     Petrelius Juha              KlG
     Vähäkangas Risto            KlG                                      

26   Latvakoski Hannele          KlG     39    42   81    9       72
     Latvakoski Toivo            KlG
     Syrjälä Raimo               KlG                                      

27   Mäkelä Karita               KlG     38    44   82    10      72
     Mäkelä Timo                 KlG
     Niinikoski Vesa             KoG                                      

28   Eloranta Tero               VGC     38    42   80    7       73
     Kristiansson Tuija          KlG
     Yppärilä Aulis              KlG                                      

29   Anttila Esa                 KlG     41    42   83    10      73
     Pajala Kai                  KlG
     Pajala Sinikka              KlG                                      

30   Joki-Erkkilä Erkki          KlG     39    46   85    12      73
     Joki-Erkkilä Pirjo          KlG
     Joki-Erkkilä Seppo          KlG                                      

31   Nyman Markku                KlG     43    42   85    11      74
     Nyman Raija                 KlG
     Tikkanen Mikko              KlG                                      

32   Lappalainen Helena          KlG     42    43   85    11      74
     Lappalainen Seppo           KlG
     Ojala Pekka                 KlG                                      

33   Junnikkala Heikki           KlG     43    43   86    12      74
     Rantala Eljas               KlG
     Rantala Hannele             KlG                                      

34   Sarkkinen Pertti            KlG     43    44   87    13      74
     Tuura Elina                 KlG
     Tuura Markku                KlG                                      

35   Kauppila Hans               KlG     42    43   85    9       76
     Similä Pekka                KlG
     Vähäkangas Liisa            KlG                                      

36   Immonen Pekka               KlG     43    45   88    12      76
     Löfbacka Eila               KlG
     Löfbacka Kari               KlG                                      

37   Männistö Asko               KlG     46    40   86    9       77
     Männistö Hilkka             KlG
     Ojala Matti                 KlG                                      

38   Leppänen Hannele            KlG     44    44   88    11      77
     Leppänen Tapio              KlG
     Ronkainen Raimo             MLGK                                     

39   Niemelä Irja                KlG     44    44   88    11      77
     Niemelä Martti              KlG
     Palola Uolevi               KlG                                      

40   Moilanen Eini               KlG     45    43   88    11      77
     Moilanen Joonas             KlG
     Moilanen Jouko              KlG                                      

41   Antti-Roiko Ari             KlG     45    45   90    13      77
     Hirn Marianne               KlG
     Kamunen Pekka               KlG                                      

42   Andtbacka Peter             KlG     48    44   92    15      77
     Somero Jorma                KlG
     Somero Maija                KlG                                      

43   Fors Kari                   KlG     42    46   88    10      78
     Fors Maija-Liisa            KlG
     Tilvis Pasi                 KlG                                      

44   Kuusiniemi Petri            MLGK    50    48   98    14      84
     Lantto Annukka              KlG
     Takala Esa                  KlG                                      

45   Laurila Harri               KlG     51    48   99    15      84
     Ylikulju Jari               KlG
     Ylikulju Päivi              KlG                                      

Lähimmäs lippua Naiset 16: Hannele Rantala 6,72m
Lähimmäs lippua Miehet 16: Jarmo Somero 1,56m
Pisin draivi Naiset 8: Sara Palola
Pisin draivi Miehet 8: Jarno Palola
css.php