Ylävalikko

Avoin Pohjois-Suomen Mestaruuskilpailu 3.6.2012, Kalajoen osakilpailu.

 

vas. voittaja Juha Jaakko Pesonen tuloksella 77 lyöntiä. oik. Toiseksi tullut Hannu Ylinenpää

 

 

Avoimet Pohjois-Suomen Mestaruuskilpailut saivat lähtölaukauksen tänä vuonna Kalajoki Golfin maineikkaalla kentällä. Kilpailu koostuu kolmesta osakilpailusta, jossa taistellaan maineikkaasta lyöntipelin Pohjois-Suomen mestaruudesta.

Kalajoen osakilpailuun osallistujia oli tänä vuonna 27 kovaakin kovempaa golffaria, sään ollessa hieman kolea ja tuulinen. Kova tuuli ja kesäkuun alun hitaat viheriöt osoittautuivat yllättävän haastaviksi monelle. Joukosta erottui kuitenkin alkukesän kovakuntoisin peluri ja voittajaksi kruunattiin Oulun golfkerhon Juha Jaakko Pesonen tuloksella 77 lyöntiä. Toiseksi kilpailussa sijoittui Artic Golfin Hannu Ylinenpää, häviten voittajalle neljä lyöntiä tuloksella 81. Viimeisen palkintokorokesijan puolestaan nappasi tuloksella 82 lyöntiä RTG:n Tuomas Ketola.

Lisäksi kilpailussa palkittiin paras tasoituksellinen lyöntipelitulos. Tämänkin voittajaksi selviytyi loistovireessä ollut Juha Jaakko Pesonen.

Mestaruuskilpailut jatkuvat 22.7 Raahessa sekä finaali Rovaniemellä 19.8.

 

Kalajokilaakson Golf ry          Tulokset               4.6.2012 13:46
Avoimet Pohjois-Suomen Mestaruuskilpailut3.6.2012
Sarja: Lyöntipeli, Lyöntipeli Scratch, Valkoinen / Punainen
Kierros 1: Kalajoki Golf

#    Pelaaja                 Seura   Out   In   Tulos   CBA +/-   EGA     
1    Pesonen Juha Jaakko     OGK     37    40   77      -0.3      Kyllä   
2    Ylinenpää Hannu         ArG     42    39   81      0.1       Kyllä   
3    Ketola Tuomas           RTG     44    38   82      0.0       Kyllä   
4    Törmänen Mika           ArG     42    41   83      0.1       Kyllä   
5    Pesonen Juha Esko       OGK     39    44   83      -0.2      Kyllä   
6    Antti-Roiko Niko        KlG     43    41   84      0.1       Kyllä   
7    Hirvisalo Timo          ArG     42    42   84      -0.2      Kyllä   
8    Maunumäki Ari           KlG     48    39   87      0.1       Kyllä   
9    Ikäheimo Ilkka Juhani   ArG     45    42   87      0.0       Kyllä   
10   Leskinen Antti          OGK     44    44   88      0.0       Kyllä   
11   Simonen Jarmo           KlG     43    47   90      0.1       Kyllä   
12   Ala-aho Jari            RTG     48    43   91      0.1       Kyllä   
13   Paaso Matti             ViGC    47    44   91      0.1       Kyllä   
14   Käyhkö Antti            OGK     48    43   91      0.1       Kyllä   
15   Ylimaunu Tapani         ViGC    45    46   91      0.1       Kyllä   
16   Takanen Mika            NSG     48    44   92      0.1       Kyllä   
17   Pussinen Eetu           ArG     49    44   93      0.1       Kyllä   
18   Kivistö Ari             OGK     44    49   93      0.1       Kyllä   
19   Männistö Asko           KlG     42    51   93      0.1       Kyllä   
20   Fors Matias             KlG     47    47   94      0.1       Kyllä   
21   Auno Markku             MLGK    47    47   94      0.1       Kyllä   
22   Mikkola Jari            KlG     48    48   96      0.1       Kyllä   
23   Virta Jari              RTG     47    51   98      0.1       Kyllä   
24   Ylitapio Risto          ArG     53    46   99      0.1       Kyllä   
25   Neitola Pekka           ArG     46    53   99      0.1       Kyllä   
26   Kaikkonen Tomi          ArG     48    53   101     0.1       Kyllä   
27   Koukkula Esa            ArG     53    53   106     0.1       Kyllä

 

 

 

 

 

 

 

css.php